Tietokonemaailma on arvaamatonta. Yksi virus voi sotkea systeemit pahemman kerran päiväkausiksi. Näin minulle kävi viime sunnuntaina. Haittaohjelman jäljiltä voi kulua viikkoja, että kaikki rutiinit ovat samalla tasolla kuin missä ne olivat ennen tartuntaa. Surullisinta tilanteessa on se, että olen jo muutaman vuoden maksanut virustorjunnasta, joka nyt kaupallisesta ohjelmasta huolimatta petti. Vaihdoin viime vuoden loppupuolella hiukan halvempaan antivirusohjelmaan siitä varmasti parhaasta ja kalliimmasta. Olisi helppoa todeta, että tein virheen, mutta olisiko tuo parhaanakaan pidetty viruksentorjuntaohjelma selvinnyt tässä veijarista. Sen nimi on kuulemma Troijan W32/Ransom.

Uusisuomi kirjoittaa Netissä 8.3.12 haittaohjelmasta näin:

Haittaohjelma lukitsee uhrin tietokoneen, ja ruudulle tulee oheisessa kuvassa näkyvä viesti. Viesti väittää tietokoneen lukituksen johtuvan laittomien tai esimerkiksi pornografisten verkkosivustojen katselusta. Viestin mukaan lukitus voidaan poistaa maksamalla sadan euron sakko PaySafe-palvelun kautta.

Poliisin mukaan kyseessä on niin sanottu ”ransomware” eli haittaohjelma, jonka avulla kiristetään haittaohjelman uhrilta rahaa. Poliisin mukaan maksua ei tule suorittaa, sillä ”tässä tapauksessa rahan maksaminen ei auta mitään”. Haittaohjelma on poliisin hallussa, ja sen toimintaa analysoidaan. Poliisin mukaan jotkut viruksentorjuntaohjelmat osaavat poistaa ohjelman.

Haittaohjelman poistoon on ohjeet englanniksi Microsoftin ylläpitämällä technet.com sivustolla osoitteessa: http://blogs.technet.com/b/mmpc/archive/2011/12/19… Poliisi kehottaa ihmisiä pitämään tietokoneen käyttöjärjestelmän, ohjelmat ja varmuuskopiot ajantasaisina, Uusi-Suomi, 8.2.12.

Minulla oleva viruksentorjuntaohjelma lukeutuu niihin ohjelmiin, joiden tulisi Technet.com sivuston mukaan poistaa virus, mutta se ei edes saa itseään päälle, vaan kehottaa minua ajamaan firman toisella ohjelmalla malware-skannauksen, haittaohjelmatarkistus. Tämä ohjelma käynnistyy ja analysoi kovalevyn, mutta ei löydä koneelta mitään poikkeavaa. Käsin poistaminenkaan ei onnistu, koska Windowsin Command prompt –ohjelma, Komentokehote, ei löydä Troijan W32/Ransom-ohjelmaa.

Näin haittaohjelma jatkaa huoletonta eloansa pöytäkoneeni kovalevyllä ja alkaa näyttää yhä varmemmalta, että edessä on kovalevyn alustaminen, jolloin kaikki data katoaa levyltä. Siinä sitä sitten on puuhastelua, kun asentelee ja virittelee ohjelmat siihen uskoon, missä ne olivat ennen tartuntaa. Systeemiä ehdin rakennella miltei kaksi vuotta.

Linux

Olen vähän tutkaillut ja testaillut Ubuntu -käyttöjärjestelmää, koska Linux-maailmassa viruksia ei ole samassa mittakaavassa kuin Windowsissa. Tiedä sitten, ryhdynkö moiseen vaihtokauppaan. Toki tarkoitukseni ei ole kokonaan luopua Windowsissa, mutta olen ajatellut, että Ubuntulla voisi suorittaa Internet surffaillut. Näin vähenisi se aika, jolloin koneeni on suuressa tartuntavaarassa.

Kokeilun yhteydessä olen lueskellut Internetistä, mitä Linuxista sanotaan. Informaatio on pääasiallisesti ollut asiallista. Lisäksi olen yhtynyt mollaaviin mielipiteisiin, joita ovat esittäneet ihmiset vailla minkäänlaista omakohtaista kokemusta mainitusta käyttöjärjestelmästä. Itse en tässä vaiheessa lausu mitään muuta kuin sen, että kaikki kahden päivän aikana suorittamani testit Ubuntulla ovat onnistuneet. Olen käyttänyt Ubuntua DVD -levyltä. Paljon on vielä kokeilematta ja lopputulosta on mahdotonta ennustaa.

Mitä jos vasara olisi tietokone

Jotakin tarttis kuitenkin tehrä. Nykyään kaikenlaiseen virittelemiseen ja parantelemiseen menee liian paljon aikaa. Olenkin ihmetellyt, miten ihmiset eivät enemmän kritisoi tietotekniikkaa. Mitä jos vasara olisi tietokone. Ei tulisi kenellekään mieleen, että katto paneeleita naulatessa pitäisi mennä päivittämään työkalu ennen kuin se taas pärjäisi naulojen maailmassa. Ehkä pitäisi olla toinen vasara, jolla voisi lyödä päävasaraa tavoittelevia rosmoja, mene ja tiedä. Niin, ja kuka niitä paneeleita kannattelisi sillä välin, kun pikkuvasaralla, niin sillä rosmontorjuntavasaralla, nuijittaisi päävasaraa jonkun tunnin ajan, että se selviäisi hyökkäyksen aiheuttamasta säikähdyksestä. Too much monkey business, indeed.

Sosiaalisen median voittokulku on aiheuttanut sen, että ihmisten välinen kanssakäyminen on paljolti siirtynyt yksityisiltä kotisivuilta Facebookiin ja nyttemmin myös Google Plussaan. Omien sivujen tarvetta on vähentänyt myös se, että helppokäyttöiset valmispalvelut omilla foorumeillaan houkuttelevat ihmisiä. On huomattavasti helpompaa naputella valmiiseen blogialustaan juttuja kuin ryhtyä itse sellaista koodaamaan. Lisäksi monet valmispalveluista ovat ilmaisia, kuten WordPress ja Blogger sekä YouTube. Suurin syy valmispalveluiden suosioon kuitenkin varmasti se, että hakukoneet indeksoivat niitä paljon auliimmin kuin yksityishenkilöiden sivuja. Onhan Blogger esimerkiksi Googlen omistuksessa, joten olisi hassua, jos se sahaisi omaa oksaansa.

Kehitys olisi varmasti kulkenut tähän suuntaa ilman Facebookiakin, koska kotisivun ohjelmointi on yksinkertaisesti harrastajalle sekä liian hidasta että kallista. Ihmisillä ei yksinkertaisesti riitä aikaa työpäivän jälkeen tutkia tuntikausia, usein päivä kaupalla, jonkin ongelman ratkaisua Internetistä, missä on määrällisesti paljon tietoa, mutta sen taso ja luotettavuus sekä yhtenäisyys ovat kyseenalaisia. Se on vapauden hinta. Kun kuka tahansa saa esiintyä asiantuntijana, ei ole takeita, mikä tieto on ehtaa ja mikä ei. Webohjelmoijia taas vaivaa jonkinlainen vieraantuminen reaalielämästä ja heidän työnsä on niin sirpaloitunut, että heiltä puuttuu kyky neuvoa asioita alusta loppuun. Niinpä jotain ongelmaa tutkiessa tavallinen tallaaja voi löytää kymmeniä tutoriaaleja, joissa sama asia, mikä usein on sanomattakin selvä, on esitetty, mutta puuttuvaa kohtaa ei löydy mistään. Webkoodaustiedon yhdistäminen saattaa olla selvää tutoriaaleja kirjoittaville ihmisille, mutta ei niiden lukijoille.

Viikonloppuna luin Internetistä useita esitelmiä siitä, miten RSS-syöte lisätään omalle sivulle. Törmäsin yhä uudelleen tutoriaaleihin, joissa jokin tietty osa-alue selitettiin sangen seikkaperäisesti, mutta unohdettiin kertoa, miten tämä yksinkertainen totuus pannaan käytäntöön. Joskus toteutukseen viitattiin antamalla linkki uudelle sivulle tai kehotettiin lukemaan lisätietoa kirjasta. Lopulta yksinkertaisesti heitin tumput tiskiin. Olisin vain halunnut tiedon siitä, miten html-tiedostosta kutsutaan tuo ihana ja loistava xml-tiedosto, joka mahdollistaa RSS-syötteen käytön. Ehkä minulla oli huono tuuri, mutta uskallan epäillä sitä. Tämä nimittäin ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen törmännyt siihen, ettei tiedon jakamista ole suunniteltu kysyntää vastaavaksi.

Jatkuva hedelmätön työ oman kotisivun kehittämisen hyväksi on saanut minut miettimään valmiimpaa ratkaisua. Ehkä se ei kaikilta osin niin hirvittävää olekaan, mutta omannäköisyys siinä kokee inflaation. Toisaalta, miten sitä tavallinen tallaaja kehityksen kokkaa kääntämään. Juna se vain jyskyttää eteenpäin ja on joko väistettävä ja jäätävä asemalaiturille tai hypättävä kyytiin. Varmasti tämän kysymyksen kanssa painii moni muukin ihminen. On vain surullista, jos joutuu sanomaan hyvästit rakkaalle hengentuotokselleen, johon on käyttänyt valtavasti aikaa ja vaivaa.

Tässä pitää vain todeta, että olihan vanhalla kunnon kotisivullakin hetkensä. Pari kymmentä vuotta sitten ei oikeastaan juuri muuta konstia ollutkaan päästä netissä näkyville. Siinä mielessä tehty työ ei ole mennyt hukkaan. Omaa määräämisvapautta sitä varmasti jatkossa kaipaa, jos ja kun panostus itselliseen foorumiin vähenee, ja ehkä loppuu kokonaan. Nyt tilanne alkaa vain olla se, että webtekniikkojen kehittyessä ja kielien lisääntyessä, niiden hallitseminen jakautuu tiimeille, koska kokonaisuuden hallitseminen alkaa olla jopa yhden ammatti-ihmisen resursseille liikaa, saati sitten harrastajalle.