When I close my eyes
I see you better.
When I go up the hill
I don’t see you
at all.
© Yelling Rosa
9/10 -20
Quando io claude mi oculos
vide te melior.
Quando io ir al alto
del collina non te
vide del toto.
© Yelling Rosa
9/10 –20
När jag stänger mina ögon,
jag ser dig bättre.
När jag går upp till berget
jag ser dig inte alls.
© Yelling Rosa
9/10 –20
Alla olevassa kuvassa on kynä, joka on minua vanhempi. Sain sen aikoinaan isältäni, joka oli hankkinut sen ennen minun syntymääni. Joitakin vuosia sitten löysin sen sattumalta roinien keskeltä ja olen ihmetellyt, miten se voi olla parempi kuin kaupasta vasta viikkoja sitten ostetut värikynät, joista lyijyt katkeavat niin kirjoittaessa, että teroittaessa. Ainoa selitys on se, että tavaroista tehdään nykyään huonompilaatuisia myynnin lisäämiseksi. Siinä sitä on luonnonvarojen järkevää käyttöä.
Tietysti sanotaan, että ihmisiltä loppuvat työt, jos tavara ei mene kaupaksi, mutta 70 vuotta sitten kannatti tehdä esimerkiksi hyviä kyniä eikä ihmiset sen vuoksi nälkään kuolleet.
The picture above shows a pen that is older than me. I once got it from my father, who had acquired it before I was born. Some years ago, I found it by chance in the middle of forgotten things, and I wondered how it could be better than the new crayon pencils I purchased. The only explanation is that goods are now being made of inferior quality to increase sales. That is the rational use of natural resources.
Of course, you may say that people run out of work if the goods stay in the shops for a long time, but 70 years ago, it was worth making good pencils, and people did not starve as a result.
Olen läpeeni kyllästynyt,
ja haluan nukkua niin,
etten herää
Silti en kuole.
Se tässä
vituttaa.
© Yelling Rosa
26/5 –20
Katsoin juuri televisiodokumentin tekoälystä ja sen mahdollisista vaaroista. Ohjelman tekijöiden mielestä ihmisten tarkkaileminen ja manipulointi ovat hälyttäviä ilmiöitä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna ”Kulutuksen vanki” -runoni sai uutta ulottuvuutta. Sen lisäksi, että algoritmit ohjaavat meidän kulutustamme, olemme olleet kulutusrobotteja jo ennen tietotekniikan vallankumousta.
Runo kuvaa sitä, kuinka tämä ohjailu repii sielua, mutta mitä vaihtoehtoja ihmisellä on toimia, jos et omista maata ja voi sitä viljellä. Metsään ei niin vaan mennä erakoksi, kun sen omistaa yksityinen ihminen tai sitten se on valtion metsää, jolle on säädetty muut käyttötarkoitukset kuin oravanpyörästä hyppääminen.
Voit kommentoida tätä artikkelia käyttämällä palautelomaketta
http://yellingrosa.com/yhteydet01.htm
I’m sickened tired of this,
And I want to sleep so
I won’t wake up.
However, I don’t
Stop shopping,
Which is what
Pissed me off.
© Yelling Rosa
26/5 –20
PS Enlarge the photo by clicking
I just watched a television documentary about artificial intelligence and its potential dangers. The authors of the program consider the observation and manipulation of people to be alarming phenomena. Against this background, my ”Prisoner of Consumption” poem took on a new dimension. In addition to the fact that algorithms control our consumption, we have been consuming robots before the information technology revolution.
The poem describes how this maneuver tears the soul and what options you have, mostly if you do not own the land and cultivate it. The landless human being can’t go into the forest as a hermit when a private person or state owns it.
You can comment on this article using the feedback form http://yellingrosa.com/yhteydet01.htm
Minulla oli melkoinen taistelu alla olevan kuvan tekijännimen kanssa. Yritin saada tekstin kiertämään maailmanluomismunan ympärille, mutta en saanut sitä asettumaan siihen sievästi. Lopulta päädyin horisontaaliseen tekstiin, joka ehkä saisi olla muutaman millimetrin alempana. Se on sitten jo enemmän tai vähemmän makuasia.
Alun perin kuva ei ollut munan muodossa vaan oli alla olevan näköinen. Ehkä jonkun mielestä se on niin parempi.
Panen viimeiseksi version, jossa tekijänimi kiertää munaa. Vaikka tekstipolku oli sievästi munan alaosan ympärillä, ei lopputulos tekstin kanssa ollut symmetrinen.
Mikä sinun mielestäsi näistä kuvista on paras. Voit vastata käyttämällä palautelomaketta:
http://www.yellingrosa.com/yhteydet01.htm
Korjasin 27/11 –19 kirjoittamaani “Elämän tavernassa” –runoa, joka kuului näin:
Pienen hörpyn elämän saa,
kun jo ja malja siepataan
ja seuraavalle tiskataan.
© Yelling Rosa
27/11 –19
Seuraavalla tavalla:
Pienen hörpyn elämän saa,
kun jo ja malja seuraavalle
tiskataan.
© Yelling Rosa
27/11 –19
Runo tiivistyi merkittävästi ja sen rytmi parani korvissa. Tuo rytmin katkonaisuus on häirinnyt minua sitten sen, kun kirjoitin runon.
Latasin korjatun version Yelling Rosan kotisivuston Runoja –sivulle.
Gud,
lyssna på mig:
”Vara så snäll och
ta mig från denna värld
innan mitt minne bedrar
mig”.
© Yelling Rosa
9/9 –20
Vågorna smeker stranden
men vi längtar efter fjärden
trots ingenting finns där.
© Yelling Rosa
9/9 -20
Sanoja on liikaa,
kun ei tiedä,
mitä niiden kanssa
tehdä.
© Yelling Rosa
28/8–20
There are too many words
When you don´t know
What to do with them.
© Yelling Rosa
28/8–20
Слишком много слов
Когда ты не знаешь
Что с ними делать.
© Yelling Rosa
28/8–20
Иди на запад
И будь лучшим
Или останься
на востоке
И будь собой.
© Yelling Rosa
12/7 –19
Go to west
And be the best
Or stay in east
And be yourself.
© Yelling Rosa
12/7 -19
You little girl with Asperger’s syndrome,
Who fight to be accepted,
Who hopes for appreciation and intimacy,
You are competing against windmills.
It’s me already a 70-year-old syndrome boy,
who knows it.
A lot of talks are hoovering around
But still, people play according to what is
Best for them and what gives
The best outcome financially
And socially.
Different people fit into incircles
if their characteristics enrich others.
During the decades, I read medical
Publications and I listened to psychologists
Instructions without becoming a member
of mainstream society.
Now, when I have one foot in the grave,
I know how to dance happily
with a wooden leg.
(To you, I hope more time
on the dance floor of your
kind.)
© Yelling Rosa
13/8 -20
When I was a little boy, I liked to sit in the forest
And looking at how the wind lulled the leaves,
And grass and my reddish hair.
Soon I was sure that all living things breathed
in the same beat, and most of the times,
The harmony rules all beings of the earth.
I told my parents about this happiness
But they weren’t happy.
They worried that the child
isn’t healthy.
At the age of ten, I stood on the bus platform
And we watched how to thick smog came
From the tailpipes of the vehicles.
I asked my friend would all that gas
Disappear in the air.
He laughed at me:
Of course, it will vanish.
His attitude insults me
And I added angrily:
If it didn’t, there should be
The hole in the sky
For it to go away,
But that whole
Is not possible,
Cause the air
Would die away.
On the sixth grade
I said to my teacher
Who looked down on her
Nose the animal kingdom,
That animals have feelings
And they even think.
The teacher of the biology
Commended me out of the class:
”You are disturbing the lesson.”
When I was at my middle ages
They started globalization.
I realized right away that it wouldn’t
Work in the long run, but people picked
Me out as a pessimist.
Just now I see
How the virus cor20 and more
Is behind the corner, but nobody cares.
They are sure that everything is back normal
After some months or so.
The world doesn’t need any extra cautions.
I have been in two minds about publishing this poem. I know that people won’t believe anything in time, but the reason for this poem can be elsewhere. I let you decide what it might be. I deny the comments this time because I have no patience to listen to how it wouldn’t be time for U-turn to save humankind.
Always when someone is talking about the U-turn, the message is argued against by saying that humankind can’t go backward. For them, I reply that how many milliards years it is backward when the globe is not surrounded by decent oxygen.
