Yelling Rosan muistikirja

Oikolukukierros on saatu päätökseen. Kirjoitus- ja kielioppivirheet ovat korjattu sekä murrejutut on yhtä vaille valmiita. Yksi lukijoistani pahoitteli sitä, että uusmaalainen puhetyyli on syrjäyttämässä paikalliset murteet. Hän ei suoraan sanonut, että minun pitäisi käyttää vain yhtä ja tiettyä murretta kokoelmassani, mutta sen käsityksen sain. Tämä sai minut pohtimaan, olenko oikeilla urilla, kun käytän kokoelmassani peräpohjolan murretta, karjalan murretta, uussuomalaista ja yleistä puhekieltä, joka on paljolti imenyt itseensä uusmaalaisuutta. Ilmiö, josta lukijani ei pitänyt. Hän jopa puhui siitä, kuinka Norjan radiossa suositaan paikallisia murteita ja haastateltavat mielellään käyttävät paikallismurteita.

Kansa ei kuitenkaan välitä siitä, mitä Norjassa tapahtuu, vaan puhuu omalla tavallaan. Ihmiset ovat kautta aikojen ottaneet vaikutteita käyttämäänsä kieleen joka ilmansuunnasta. Siitä hyvänä esimerkkinä on se, etteivät nämä paikallismurteetkaan niin puhtoisia ole ja omassa kylässä leivottuja. Perämeren murrealueella sanotaan, että jotain on otettu framile. Niin, sehän on selvää ruotsin kieltä, jota nyt sitten vaalitaan paikallisena murteena. Tämä omien tapojen ylivoimaisena pitäminen ei ole mikään maaseutujen yksinoikeus. Kun asuin 60-luvulla Helsingissä, tapasin siellä pariinkin otteeseen vanhoja Stadin kundeja. Nämä eläkeläispapat pyörittelivät päätänsä sille, että maalaiset tulevat Stadiin ja tuhoavat heidän slanginsa. Puhuvat sitä väärin ja lisäävät siihen sanoja, jotka ovat sille vieraita. Nämä stadin slangiin maalta tulleet sanat pilasivat pappojen kielen, joka on sekoitus suomen, ruotsin, englannin ja venäjänkielistä. Kyllä sä sen bonjaat, ett friidu on dorka. Siinä on esimerkki paikallisesta omaleimaisuudesta. Lause sisältää suomea, venäjää, ruotsia ja englantia.

Yhtä lailla on totta, että tietty joukko ihmisiä on aina vastustamassa kielen eläväisyyttä ja sen ennakkoluulotonta tapaa omaksua vaikutteita ympäriltään. Tuo joukko ei kuitenkaan voi asialle mitään. Se on tapa, jolla kielet toimivat. Niiden pysyminen neitseellisinä on osoitus eristäytyneisyydestä, eikä ihmisten kielitietoisuuden lisääntymisestä. Jo pieni alueellinen siirto saattaa tuoda muutoksia, kun joku vokaali pidentyy ja lyhenee kylästä toiseen siirtyessä. Jos nämä kylät olisivat paljon yhdessä, tuo ero katoaisi hyvin lyhyessä ajassa, ehkä jopa puolessa vuosisadassa. Nykyaikana kanssakäymiseltä ei voi välttyä, joten murteet tulevat sulautumaan yleiseen puhekieleen, joka sekin muuttuu alati. Siksi on luonnollista, että suuren osan suomalaisista asuessa Uudellamaalla, alueen paikallisia kielipiirteitä siirtyy ns. valtakunnalliseen puhekieleen.

Kokoelmassani kuvaan nykyhetkeä ja käytän kieltä, mitä tässä maassa juuri nyt puhutaan. Siinä on piirteitä paikallisuudesta ja valtakunnallisuudesta sekä vaikutteita näistä molemmista niin kuin koko maailmasta. Näen, ettei minun tehtäväni ole toimia ihmisten kielitutorina vaan heidän tapojensa kuvaajana. Joka poikaa ja tyttöä tämä ei miellytä, mutta kaikille ei voi olla mieliksi. Tällaista tämä kokoelman kasaaminen on, että valintoja ja rajauksia on tehtävä. Ilman jonkinasteista riskinottoa kokonaisuus ei valmistu koskaan. Valintojen mukana näet kirja sitten pysyy pinnalla tai uppoaa. Reaktioita on mahdotonta ennakoida. Sitä paitsi se köyhdyttäisi taiteen ilmiasun, jos siitä tulisi pelkää varman päälle pelaamista.

Olen kirjoittanut oman kokoelman toimittamisesta täällä Muistikirjassa aikaisemmin artikkeleissa: Oma sähköinen julkaisu , ISBN-tunnukset hankittu sekä Oikoluku käynnissä.