Niin kauan kuin minä elän,
ajattelen sinua,
yhteisiä retkiä vuorilla
ja lyhyitä välähdyksiä kotona.
Niin kauan kuin muistan muistaa,
minun on pidettävä kiinni
valoa synnyttävästä hymystäsi.
Se katoaa aikanaan
niin kuin minäkin.
Ajatus elää ikuisesti.
Tahdon sen kauniiksi.
Tämä runo syntyi, kun eräs tosiasia herätti minut tajuamaan elämän rajallisuuden ja aikani täällä. Parhaassakaan tapauksessa sitä ei ole enää kahtakymmentä vuotta jäljellä. On tullut aika valita ajatuksensa huolella, koska ne elävät ikuisesti. Niin pitkälle kuin pystyn, pyrin ajattelemaan positiivisesti. Aina se ei tietysti ole mahdollista, sillä olen vain ihminen ja luisun välillä itsekkyyteen ja sen myötä typeryyteen. Onneksi tavoitteista voi kirjoittaa. Ehkä paljo kirjoittaminen muuttaa vähitellen myös sisältä. Jos ei, niin onpahan hetken ollut korkeissa sfääreissä. Onhan sekin jotain.
Torniossa 24 päivänä helmikuuta 2011
Yelling Rosa
