Hei Ajattelija,
Kiitos mielenkiintoisesta viestistäsi, jossa surit sitä, että netti on pinnallinen paikka.
Tällaista tämä elämä on. Ihmisiä eivät kaikki aiheet kiinnosta. Katsoin tässä muutama kuukausi sitten televisiodokumentin norjalaisesta kirjailija Thure Erik Lundista. Häntä haastatteli norjalainen kulttuuritoimittaja Siss Vik. Miehen kirjoittama romaani Straahlbox käsitteli Internetiä. Hän oli keksinyt termin biofaktinen, tai en ainakaan ole koskaan kenenkään kuullut käyttävän moista. Se on hänen mukaansa yleisnimitys sille kehitykselle, mikä Internet-sisällölle on tyypillistä. Sisältö on henkilökohtaista (biograafista) ja todenmukaista (faktaa). Internetin omistajat hyödyntävät tätä piirrettä takoakseen yhä enemmän rahaa. Lisäksi romaanissa väitettiin, että Internetin omistavat tahot aivopesevät meitä muokatakseen meistä yhä otollisempia Internetille, mikä oli sinänsä ristiriitainen väite. Juuri tällaisenahan meistä ihmisistä on eniten hyötyä, kun me itse tuotamme sen arkipäiväisen hömppäsisällön, mikä meitä kiinnostaa.
Internetin yleistymisen myöten on alettu väittää tästä viestimestä sitä, että se edistää ihmisten kanssakäymistä ja kehittää heitä tai sitä että Internet aiheuttaa paljon pahaa ja tyhmistää ihmisiä ja tekee heistä pinnallisia ja hätäisiä. En usko kumpaakaan väitteeseen, koska kyseessä on vain yksi monista digitekniikan toteutuksista, jonka vaikutus ihmiselämään joko liioitellaan tai väheksytään. Yleisemmin ensimmäistä. Kuitenkin, jos palaamme esimerkiksi tähän biofaktisen käsitykseen. Voimme kysyä, milloin on ollut se aikakausi, kun ihmiset olisivat olleet laajasti kiinnostuneet muusta kuin siitä, joka käsittelee heidän omaa elämänpiiriänsä. Turuilla ja toreilla ei ole keskusteltu siitä, kuinka nälänhätä tulisi poistaa maailmasta vaan mieluummin siitä, minkälainen ruokapöytä sopii itse kunkin keittiöön, mikä materiaali kestää pisimpään. Näin on varmasti tehty aina siitä asti, kun ihmiskunta ryhtyi viljelemään maata ja kaikki aika ei enää mennyt ruuanhankintaan.
Väärin tai oikein, ei ole ratkaisevaa, vaan sen myöntäminen, että arkiset asiat kiinnostavat nyt ja jatkossa. Silloin, kun puhuu kielellä ja tavalla joka kiinnostaa kaikkia saattaa ujuttaa joukkoon jotain vähemmän jokapäiväistä. Se ei kuitenkaan onnistu sormella osoittamalla, koska silloin herättää ihmisissä vain ärtymystä. Opettajissa ja ajattelijoissa, joihin kirjailijat voidaan laskea kuuluvaksi, on aina ollut tätä vikaa. Vaikka kuinka kuuluisi siihen vähemmistöön, joka pitää nälänhädän poistamista ensisijaisena, ei voi sanoa, onko se arvokkaampaa kuin omasta perheestään huolehtiminen. Kun tämän kaiken hyväksyy, voi olla iloinen muutamasta harvasta lukijastaan, kun on kirjoittanut ei-jokaihmisen aiheesta. Runoilijan on jo tutkimuksienkin mukaan oltava tyytyväinen, jos hän myy kokoelmaansa joitakin satoja kappaleita. Tunnetuimmatkaan runoilijat Suomessa eivät myy juuri tuhatta kopiota enempää yhtä teostaan.
Internetiä voi käyttää hyväksi kokoamalla yhteen globaalisti ajattelevat ihmiset, jos niin haluaa. Se kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä ja sitä, että ei laske aikaa, jonka tehtävän suorittamiseen joutuu käyttämään. Onnistuessaankin tämä porukka ei varmasti kasva kovin suureksi, vaikka siinä olisi kaikki maailman pohdiskelijat. Itse olen iloinen, että olen saanut karistettua liiat odotukset harteiltani. Foorumini eivät koskaan tule juuri suosituimmiksi. Yksi asia, joka voisi auttaa on julkisuus, mutta sitä ei saavuteta runoja kirjoittelemalla.
Toivottavasti, et tykkää kyttyrää. En neuvo sinua, vaan olen koonnut argumentteja, jotka auttoivat minua hyväksymään sen, kun aktiviteettini Internetissä eivät ole juuri isommasti kiinnostaneet. Käyntilukujen määrän kannalta katsottuna olen valinnut väärät aiheet. Ehkä tästä on jotain sinulle. Päätä itse.
Kaikkea hyvää ja onnea, mihin sitten ryhdytkin.
Toinen pohiskelija
