Väsätessäni syyskuun kuvaa, Puunhenki, ajattelin tämän maailman kohtaloa: kuinka suuri yhteys luonnon hyvinvoinnilla ja ihmisen säilymisellä on. Ennen vanhaan ihmiset uskoivat erilaisiin metsän henkiin ja yksi näistä oli puunhenki, usein myös metsänhenki. Sen kuviteltiin osaavan monenlaisia taikoja ja tietävän tulevaisuuden. Ihmiset juttelivat metsänhengelle, uhrasivat tavaroita ja eläimiä sille sekä löysivät sitä kautta tasapainon. Nykyihmisen mielestä tuollainen on joutavaa hourailua, mutta jonkinlainen yhteys ihmisellä tulee aina olemaan luontoon ja tuon yhteyden loppuminen tietää katastrofia.
Noita tarinoita olisi hyvä edelleen kuunnella, koska niissä on säilymisen salaisuus. Metsä todellakin vastaa niin kuin me sinne huudamme. Kokonaan sitä ei voi sivuttaa jo senkin takia, että metsän tuhoutuminen tietäisi hapen loppumista maapallolta. Se onkin sitten yksilökohtainen dilemma, miten paljon haluaa luontoa mystifioida, mutta sillä tulee aina olemaan valta meidän ylitsemme. Juuri nyt tietotekniikan ottaessa ensi askeleita moni on tilanteesta niin hurmaantunut, ettei osaa kuulla sitä kuusta, jonka juurella asunto. Oman pihapuun huono kunto on viime kädessä sama asia kuin oman sielun huonovointisuus. Tällä tavalla puunhenki puhuu meille ihmisille tänäkin päivänä. Sen tarinat ovat hätää täynnä.
Luonto ei ole huolissaan meistä ihmisistä vaan itsestään samalla tavalla kuin mekin katsomme omaa napaamme. Ei sitä kannata nostaa jalustalle. Kysymys on symbioosista, jota ei aikaisemmin ole tarvittu, mutta joka tulee tulevaisuudessa olemaan ensisijaisen tärkeää maapallon selviämiselle. Kun olen puhunut tästä muutamalle ihmiselle, olen saanut hämmästyä. He pitävät tilannetta menetettynä ja olettavat luonnon valtaavan alueensa takaisin, kun ihminen on ensin ajanut itsensä umpikujaan. Kaipa tuo on käytännöllistä ajattelua, mikä sai minut toteamaan käytännöllisen elävän, miten on.
Jokaisella on tulevaisuuteen oma suhtautuminen, vaikka tulevaisuus kuuluu myös niille, jotka eivät ole syntyneet vielä. Jakamista ei tule nähdä poliittisesti vaan säilymisen näkökulmasta, sillä jos luonto tuhoutuu, haihtuu sellainenkin eläjä, joka on haalinut itselleen paljon aineellista hyvää. Ehkä hän ei kuole fyysisesti, mutta ihmisenä hän on kuollut, jos kanssaihmisiä ei enää ole tai jos he vain vaivoin ovat olemassa. Me käännämme suunnan, jos ja kun luonnon onnistuu kääntää meidän päämme eli Puunhenki-piirustuksen, sivustolleni tulevan syyskuun kuvan, kuvatekstin tapaan:
Puunhenki/ on ihmisen henki./Jos puut käyvät elottomiksi,/ eivätkä kerro tarinoita,/ ihmiskunta katoaa./
Kysymys kuuluu, haluammeko ihmiskunnan jäävän eloon meidän jälkeemme. Se vaatii henkistä uloskasvua vallitsevista ajatusmalleista. Tulevaisuuden käytännöllisyys on elämistä siinä, miten tulee olla. Siinä on meille suuri haaste, mutta onko meillä vaihtoehtoja. Tosin jotkut asiantuntijat väittävät, että ilmastokatastrofia on liioiteltu.
