Kuoleman koiranpentu

Tyttö: Miksi sinä minun perässäni kuljet ja häntääsi heilutat?
Pentu: Sinä olet nuori ja kaunis.
Tyttö: Niin, minä olen nuori, enkä ole edes rakastunut, puhumattakaan, että olisin lastani tuudittanut.
Pentu: Minä tykkään sinusta.
Tyttö: Siitäkö kaikki on vain kiinni? Minun mummoni rukoilee joka hetki päästäkseen pian taivaaseen. Toivoo pääsevänsä kivuistaan. Mikset mene hänen luokseen?
Pentu: Vanhat ihmiset ovat ikäviä. Ne eivät jaksa leikkiä ja temmeltää.
Tyttö: Mitä sitten, kun minä väsyn tai sinä kyllästyt minuun?
Pentu: Etsin uuden leikkikaverin.
Tyttö: Sinä jäät tänne ja minne minä menen?
Pentu: Mitä sinä sellaisia kyselet? Ethän sinä tiedä muutenkaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sekuntia pitempään, et eteesi näe. Lähdetään nyt juoksentelemaan niitylle. Sinä heität kalikkaa ja minä noudan sen.

Niityllä

Tyttö: Etkö sinä koskaan kyllästy noutamaan karahkaa, jota joku sinulle viskoo.
Pentu: Ei minun tarvitse, kun jo jotain muuta tapahtuu.
Tyttö: Mikä tuolla kotimäellä palaa? Onko se minun kotini?
Pentu: On ja kaikki ovat loukussa ja kärventyvät elävältä.
Tyttö: Miten minun sitten käy?
Pentu: Sinä kaadut. Lyöt pääsi kiveen.
Tyttö: Koska?
Pentu: ”Nopeammin kuin minä vastataukseni lopetan”, kuoleman koiranpentu huusi hädissään kotitalolleen juosseelle tytölle.

© Yelling Rosa
18.4.2015