Syntyminen on
olevan ainoa
pakko.
© Yelling Rosa
9/11 –13
Me kaikki olemme kuulleet, että ihmisellä, laajasti olevalla orgaanisella materialla, ei ole muuta pakkoa kuin kuolla. Se on kuitenkin mahdotonta, jollemme ensin synny tänne tai johonkin muuhun paikkaa. Ensi vilkaisulla tämä asettelu saattaa vaikuttaa hiusten halkomiselta, mutta loogisesti syntymisen pakko on koko maailmankaikkeuden alkuun panema voima. Ilman sitä alkuräjähdystä ei olisi tapahtunut. Tämä motiivi jatkuu kaikkialla ympärillämme ja lienee olemassa loputtomiin, vaikka yleisesti sanotaan kaikella olevan alku ja loppu.
Nykytiedekin tukee alkamisen ja loppumisen ajatusta, mutta tiede tulee kaukana ideoista, joita taide ja muu luova ajattelu synnyttää. Ehkä tutkijat jonain päivänä puhuvat samalla tavalla kuin minä ja muut tämän idean tavoittaneet, mutta se ei ole ratkaisevaa. Runoudessa on paljon ajatuksia ja kuvauksia, joilla ei ole tieteen tai yleisen mielipiteen siunausta, ja silti ne toimivat omassa kontekstissaan. Annankin jokaisen päättää, kuinka pitkälle he sallivat esittämäni ajatuksen kulkeutua.
Ennen kaikkea näen ajatukseni toimivan esteettisen hierarkiana, missä syntymisen ja rakkauden raja käy tarpeettomaksi. Myös uskonnot puhuvat rakkauden aloittavasta voimasta. Sitä ei tarvitse keksiä, eikä sen paremmin miettiä vaan kulkeutua mukana ja nauttia kyydistä. Epäusko vallitsevaan tuottaa tarpeetonta vaivaa ja synnyttää monenlaisia teorioita, jotka eivät kestä syntymisien räjähtävää voimaa. Kaavamaisuus ei pelasta elämiseltä, mikä aina ottaa omansa. Sen rinnalla kuolema, mitä se nyt sitten mahtaakaan olla, on kevyttä kauraa.
PS. Lue runon englanninnos täältä.
