Oikoluku käynnissä

On aika on rauhoittua kirjan osalta ja alkaa viettää juhannusta. Se on senkin puolesta paikallaan, että tulevan kokoelmani käsikirjoitus on parhaillaan ystävilläni oikoluettavana. Näin juhannuksena he eivät tekstiin ehdi paneutua, joten voin odotella vastauksia aikaisintaan ensi viikolla. Ensimmäisen oikolukukierroksen jälkeen on vielä hommia, sillä en ole aivan tyytyväinen parin jutturunon muotoon ja esipuhetta on vielä hiottava. Etu- ja takakansi ovat mielestäni valmiit. Pari soraääntä kansien suhteen on kuulunut, mutta pääosin olen saanut kansista kannustavaa palautetta. Kun tätä kirjoitus- ja julkaisuhommaa on tehnyt aikansa, oppii sen, ettei kaikkia voi miellyttää. Moni jo elänyt niin kuin elossa oleva taiteilija väittää, että taideteos on silloin hyvä, kun se herättää eriäviä tuntemuksia. Eräässä amerikkalaisessa elokuvassa, jonka nimeä en valitettavasti muista, perheen äiti puhui haaleasta tiskivedestä. Hän sanoi, että on parempi, jos ihminen on kylmä tai kuuma, eikä kaikkien sietämä kuin haalea tiskivesi. Sellaiseen veteen voi jokainen laittaa kätensä, mutta se ei tunnu miltään.

Myyntipuoleen minulla ei ole mitään uutta kerrottavaa. Sen, miten siinä hommassa käy, näkee, kun alkaa solmia myyntisopimuksia. Yllätyksiä voi tulla eteen, vaikka mainoksien ja esittelyjen perusteella kaiken pitäisi mennä jonkun Internet-palveluntarjoajan kanssa kuin rasvatuilla laineilla. Jos kaikkialla nousee seinä vastaan, viimeiseksi vaihtoehdoksi jää kokoelman myyminen itse. Se on työläin vaihtoehto. Siksi en ajattele sitä ennen kuin on pakko. Perinteiselle suomalaiselle kirjakustantamolle en kokoelmaani tarjoa. Runokirjoja myydään hyvin marginaalisesti. Tunnettujenkin kirjoittajien myynti voi jäädä alle tuhannen kirjalta. Siksi heillä ei ole suuria haluja satsata runoilijoihin, vaikka he olisivat nuoria. Mitä vanhempi kirjoittaja on, sitä vähemmän hän heitä kiinnostaa. Tietysti, jos kirjoittaja on kustantamon vanha tuttu ja myy hyvin, he pitävät hänestä kiinni. Puhunkin uuden tulokkaan kohtalosta. Tietysti jos olisin nuorempi ja minulla olisi aikaa neuvotella perinteisten kustantamojen kanssa, voisin kokeilla sitäkin kanavaa. Siinä on silti aina muistettava, ettei sopimusta synny. Kieltävä vastaus voi tulla pitkänkin ajan päästä sen jälkeen, kun tilanne on jo näyttänyt selvältä. Kieltävä vastaus ei välttämättä automaattisesti tarkoita sitä, että runot olisivat huonoja. Voi olla, etteivät runot kiinnosta kustantamoa kaupallisessa mielessä.

Perinteisen kirjakustantamon kanssa olisi mahdollista myös se, että siellä puututtaisiin liikaa kirjan sisältöön. Sellainen ei minua kiinnosta. Minulle kokoelma on henkilökohtainen. Mitä enemmän sisältöön kajotaan sitä persoonattomampi siitä tulee. En vähättele lukijoita. Siksi kysyn monen kollegani ja kaverini mielipidettä runoistani ennen kuin julkaisen ne. Jokainen saamani mielipide on minulle tärkeä. Silti teen muutokset käsikirjaan niin, ettei oma ote häviä. Jos joku runo ei sytytä ketään, otan sen mieluummin kokonaan pois kuin alan sitä parsia. No, ehkä tällainen onnistuisi perinteisen kirjakustantamon kustannustoimittajankin kanssa, mutta jatkan nyt tällä tiellä. Olenhan aina julkaissut itse runokokoelmani.

Olen kirjoittanut oman kokoelman toimittamisesta täällä Muistikirjassa aikaisemmin artikkeleissa: Oma sähköinen julkaisu ja ISBN-tunnukset hankittu.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Facebooktwitterlinkedinrss
Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietotekniikka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.