ISBN-tunnukset hankittu

Kirjoitin viime viikon keskiviikkona (6.6.12) sähköisen julkaisun kasaamisesta ja julkaisemisesta Oma sähköinen julkaisu –artikkelissa. Tuolloin kaikki oli levällään kuin Jokisen eväät. Runsaassa viikossa ei paljoa ehdi, mutta aina jotakin. Sitten viime artikkelin olen saanut kirjalleni ISBN-tunnukset. Samalla jouduin antamaan kokoelmalleni nimen. Minulla oli muutamia vaihtoehtoja mielessäni, mutta päädyin nimeen, joka tuli ensimmäiseksi mieleeni, kun aloin hahmotella tätä projektia kuukausia sitten. Paljastan sen tuonnempana, kunhan ensin näen hankkeeni toteutuvan. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Olen pohdiskellut myyntikanavaa ja olen päätökseni tehnyt. Kokeilen, onnistunko myymään kirjaani australialaisen Dnldrm– palvelun kautta. Mitä olen siitä tähän mennessä lukenut myös suomalaisen on mahdollista käyttää sitä. Amazonin Kindle Direct Publishing oli myös pitkään mukana kuvioissa, mutta paperisota tuntuu hankalalta. Lisäksi en pitänyt mobi-formaatista, jolla Kindle-julkaisut parhaiten onnistuvat. Olen aiemmin ostanut ePageWiz Pro –editorin, jolla on nyt kasannut julkaisuni melkein valmiiksi. Se käyttää sellaista pakkausmuotoa kuin epp. Tämä on yksi Dnldrm –palvelun käyttämistä formaateista.

Juuri nyt minulla ei ole muuta kättä pitempää. Myyntikanavan toimivuushan testataan vasta sitten, kun alan solmia sopimusta heidän kanssaan. Jokainen vähänkin tietotekniikan kanssa touhunnut tietää, että jokaisen tilausvaiheen jälkeen edessä voi olla yllätys. Palveluntarjoaja saattaa kertoa mainoksessaan, että näiden kulujen lisäksi ei ole muita maksuja, mutta kuinka ollakaan niitä ilmestyy sopimusrutiinien edistyessä lomake lomakkeelta. Uusia maksuja sitten perustellaan sillä, etteivät ne varsinaisesti kuulu palveluun vaan johtuvat jostain palvelun ulkopuolisesta seikasta. Usein tämä pitää paikkansakin, kuten nyt myyntiprosessiin ilmestyneet palveluntarjoajan oman maan viranomaisten asettamat arvonlisäverot. Niin Yhdysvaltojen (Amazon/Kindle) kuin Australian (Dnldrm) viranomaiset perivät mainitun veron kirjankustantajalta. Omakustanteen ollessa kyseessä veron maksaa kirjoittaja.

Facebooktwitterlinkedinrss
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietotekniikka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.