Kun maailma suuttuu, 21.1.13
Kun maailma suuttuu,
se hulluksi muuttuu,
ja siinä ihminen on
kevyttä kauraa,
ja vain ennustajat
nauraa.
Tarkennukseksi:
Ei maailma itseensä hermostu vaan siihen eläinlajiin, jonka DNA poikkeaa vähintään kahdella prosentilla kaikkien muiden eläinten DNA:sta. Tuohon kahteen prosenttiin on mitä todennäköisimmin taltioitu meidän tuhoamisperintö, koska millään muulla eläinlajilla ei ole tarvetta tarpeettomaan ympäristönsä tuhoamiseen. Sanotaan kultivoituneesti niin kuin me ihmiset vain osaamme: ympäristön abstraktiin tuhoamiseen. Käsitteellisyys on meidän älymme ainutlaatuisuuden kulmakivi. Niin hieno asia, että se on yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttiseksi jopa meille vierasta ja meille vahingoksi. Jos siitä joitakuita syytetään, niin ei ainakaan meitä. Perintöhän on syntynyt miljardien vuosien saatossa ja me tämän päivän ihmiset olemme siinä prosessissa vielä pienempiä läiskiä kuin hyttysen paska valtameressä. On tämä käsitteellisyys ihanaa. Näin tästäkin tilanteesta selvittiin kunnialla. Hetken luulin, että minun pitäisi ihmisenä jotenkin lepytellä maailmaa. On maailma tyhmä, kun se suuttuu sellaisesta, mitä ei ymmärrä. Taitaa olla vain kateellinen.
Pääset Runoja -sivulle tästä.
